KKO:1993:74
- Asiasanat
- Työsopimus - Työsopimuksen purkaminen - Työnantajan konkurssi
- Tapausvuosi
- 1993
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S92/1159
- Taltio
- 1994
- Esittelypäivä
Työnantajan jätettyä palkan maksamatta työntekijä oli purkanut työsopimuksen. Työnantajan omaisuus oli tämän jälkeen luovutettu konkurssiin ja konkurssipesä oli työsopimuslain 41 §:n 1 momentin nojalla irtisanonut työsopimuksen. Irtisanominen ei vaikuttanut sen vahingonkorvaussaatavan määrään, joka työntekijälle oli konkurssiin luovutetuista varoista suoritettava mainitun lain 51 §:n 2 momentin nojalla sopimussuhteen ennenaikaisesta lakkaamisesta aiheutuneesta vahingosta.
TSL 41 § 1 momTSL 51 § 2 mom
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Äänekosken kihlakunnanoikeuden pätös 7.11.1991
Kihlakunnanoikeus on Rakennustyöläisten Keski-Suomen Aluejärjestö r.y:n Keski-Suomen läänin työvoimapiirin toimistoa ja Rakennustoimisto LKP Oy:n konkurssipesää vastaan ajamasta kanteesta lausunut, että eräs velkoja oli 22.11.1990 jättänyt yhtiötä koskevan konkurssihakemuksen ja että yhtiö oli joulukuussa 1990 asetettu konkurssiin. Yhtiön työntekijät A, B, C, D ja E olivat 30.11.1990 eli ennen yhtiön konkurssiin asettamista palkkojen suorittamatta jättämisen johdosta työsopimuslain 43 §:n 3 momentin 6 kohdan nojalla purkaneet työsopimuksensa. Yhdistys, jolle mainitut työntekijät olivat siirtäneet saatavansa perittäviksi, oli yhtiön konkurssissa valvonut työsopimuslain 51 §:n mukaisina vahingonkorvaussaatavina saman lain 38 ja 38 a §:n mukaiset kahden kuukauden täyttä palkkaa vastaavat määrät, joihin sisältyivät peruspalkat, työajan lyhennysrahat ja lomakorvaukset. Työvoimapiirin toimisto oli yhtiön velkojana riitauttanut valvonnan. Konkurssituomiossa yhdistys oli osoitettu eri oikeudenkäynnissä näyttämään toteen saatavansa.
Koska työntekijöillä oli ollut laillinen syy purkaa työsopimuksensa ja työvoimapiirin toimisto oli osaltaan myöntänyt kanteen ja siten myös sen perusteen oikeaksi, kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että yhtiö oli huolimattomalla menettelyllään aiheuttanut työsopimusten purkamiset. Yhtiö oli siten työsopimuslain 51 §:n 2 momentin nojalla vastuussa työntekijöille työsuhteen ennenaikaisesta lakkaamisesta aiheutuneen vahingon korvaamisesta.
Työntekijöillä olisi ollut mainittujen työsopimuslain säännösten mukaisesti oikeus kahden kuukauden palkkaan. Palkkojen määristä ei ollut riitaa. Suoritusvelvollisuuden perustuessa yhtiön tuottamukseen ei vahingon määrän perusteeksi voitu katsoa työsopimuslain 41 §:n mukaista aikaa. Työntekijöiden ei ollut näytetty saaneen korvausta irtisanomisajan menetyksestä.
Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on työsopimuslain 51 §:n 2 momentin nojalla vahvistanut, että A:lla ja hänen myötäpuolillaan oli yhtiön konkurssituomiossa määrätyllä tavalla konkurssipesän varoista suoritettavat vahingonkorvaussaatavat, A:lla, B:llä ja D:llä kullakin erikseen 30 938,17 markkaa, C:llä 22 286,39 markkaa ja E:llä 26 297,45 markkaa. Yhtiön konkurssipesä on velvoitettu korvaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikulut 3 000 markalla 16 prosentin korkoineen 7.11.1991 lukien.
Vaasan hovioikeuden tuomio 9.6.1992
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi työvoimapiirin toimisto oli valittamalla saattanut jutun, on pysyttänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen. Työvoimapiirin toimisto on velvoitettu suorittamaan yhdistykselle vastauskulujen korvaukseksi 1 150 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Työministeriölle, joka palkkaturva-asetuksen 8 §:n nojalla oli pidättänyt jutun hoitoonsa, on 15.10.1992 myönnetty valituslupa.
Työministeriö on uudistanut työvoimapiirin toimiston alemmissa oikeuksissa esittämän vaatimuksen, että kanne C:lle maksettavaksi vahvistetun vahingonkorvaussaatavan osalta hylätään ja että saatavan määrä alennetaan A:n, B:n ja D:n osalta kunkin kohdalla 7 878,40 markkaan ja E:n osalta 6 794,80 markkaan. Työministeriö on lausunut muun muassa, että yhtiön konkurssipesä oli heti konkurssin alettua työsopimuslain 41 §:n 1 momentin nojalla irtisanonut työntekijöiden työsopimukset päättymään kahden viikon kuluttua irtisanomisesta eli 27.12.1990. Työntekijöiden työsuhteet eivät siten olisi voineet jatkua tuon ajankohdan jälkeen eikä työsopimuksensa itse purkaneille työntekijöille ollut syntynyt suurempaa vahinkoa kuin palkkaetujen menetys 1. ja 27.12.1990 väliseltä ajalta. Koska työntekijät olivat olleet työsopimukset purkaessaan lomautettuina, määräytyi irtisanomisajan korvaus työsopimuslain 42 §:n 2 momentin säännöksen nojalla.
Yhdistys on antanut siltä pyydetyn vastauksen, jossa se on vaatinut valituksen hylkäämistä.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 2.6.1993
Perustelut
Työministeriö on myöntänyt, että A:lla ja muilla kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainituilla työntekijöillä on ollut laillinen työnantajasta johtuva syy purkaa työsopimukset 30.11.1990 ja että heillä näin ollen on työsopimuslain 51 §:n 2 momentin nojalla oikeus saada korvaus sopimussuhteiden ennenaikaisesta lakkaamisesta aiheutuneesta vahingosta.
Työsopimusten purkamisen johdosta työntekijöiden työsuhteet ovat päättyneet heti. Työntekijöiden oikeus täysimääräiseen korvaukseen on syntynyt ennen yhtiön konkurssin alkamista. Vahingonkorvaussaatavat on siten suoritettava yhtiön konkurssiin luovutetuista varoista. Se seikka, että yhtiön konkurssipesä on työsopimuslain 41 §:n 1 momentin nojalla vielä irtisanonut työsopimukset, ei vaikuta näin maksettavien korvausten määriin, jotka sellaisenaan ovat olleet riidattomat.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko, Ketola, Pasikoski, Wirilander ja Möller